Nisha Pahuja: The Word Before Her

Nisha Pahuja

Dokumentti | 90 min | Kanada | 2012

Joka vuosi kaksikymmentä nuorta naista läpäisee tiukan seulan Miss Intia –kauneuskilpailun finaaliin. Heille perinteiseltä näyttävä kulissi on kaikkea muuta: tie ulos vanhan kulttuurin kahleista. Toisaalla joukko samanikäisiä naisia kokoontuu kansallismielisen hindujärjestön leirille. Siellä länsimaistuminen on uhka, ja uskontoa opetellaan puolustamaan kiväärein ja teräasein.

Nisha Pahujan palkittu elokuva seuraa kahden naisen kamppailua maailman suurimmaksi demokratiaksi kutsutun maan ristipaineissa. Ruhi uskoo, että työ ja ura sekä patriarkaatista vapaa ulkomaailma avautuisivat missikisan voittajana. Nuoria äärihinduja johtava Prachi on valmis vaikka tappamaan suojellakseen maataan muutokselta. Vastakkainasettelu ei ole vain puheissa. Siksi bikinikierros pidetään suljettujen ovien takana.

Elokuva etenee hätkähdyttävän lähelle päähenkilöitään. Kamera on päästetty ensi kertaa terroristileirinä pidetyn Druga Vahinin porttien sisään. Kauneuskilpailun ristiriita lähes unohtuu, kun paineet kiristyvät äärimmilleen.

Lopulta naisten kohtalonlangat kietoutuvat yhteen. Intiassa abortoidaan satoja tuhansia tyttösikiöitä vuosittain. "Hän antoi minun elää vaikka olen tyttö", puolustaa Prachi isäänsä, joka ei ole kaihtanut tyttärensä fyysistä pahoinpitelyä. Isälle on samantekevää, mitä tytär haluaa. Uran sijaan tämän pitäisi löytää aviomies.

Hanna Eskonen


Nettisivut

Avajaisnäytös: tiistai 19.11. klo 19 Bio Rex

Kino Sheryl

Hämeentie 135

kinosheryl.fi

Andorra & Dubrovnik

Eerikinkatu 11

www.andorra.fi

HAM Helsingin taidemuseo

Eteläinen Rautatiekatu 8

www.hamhelsinki.fi

WHS Teatteri Union

Siltavuorenranta 18

www.teatteriunion.fi

Kulttuurikeskus Sähinä

Heikkiläntie 10

facebook.com/sahinahelsinki

Pääyhteistyökumppanit

Go To Top